Piirileiritys starttileiritys haku nyt

13.9.2023

Katso satakunnan yleisurheilu sivulta ilmoittautumine Suomispotin kautta

Starttileiritys 2023-2024

Starttileirityksen tarkoitus

Starttileiritys on yleensä ensimmäinen kosketus leirityksiin. Leirityksen tavoitteena on oppia olemaan mukana leirityspäivissä, oppia ottamaan ohjeita kouluttajilta, kokea miltä tuntuu kahden harjoituksen päivä ja tärkeimpänä oppia tuntea saman ikäluokan muita yleisurheilijoita Satakunnasta ja toivottavasti solmia ystävyyssuhteita. Leirityksen kouluttajina toimivat koulutetut ohjaajat.

Leiritystä on uudistettu enemmän lajiharjoitteluun perustuvaksi, mutta monipuolisuutta korostetaan vielä tässä iässä. Yleensä leiripäivän aikana kierretään useampi lajipiste: juoksu, hyppy, heitto ja perusominaisuudet (kuntopiiri). Näissä ikäluokissa kaikki kokeilevat vielä kaikkia lajiryhmiä, seuraavissa leiritysvaiheissa ruvetaan erikoistumaan siihen lajiin joka itselle paras/tärkein/sopivin.

Starttileiritys tapahtuu tällä kaudella piirileirityksen kanssa samoina päivinä, samoissa tiloissa mutta omana leirityskokonaisuutena. Joitakin harjoituksia pyritään tekemään yhdessä mutta ottaen huomioon että ryhmät ovat tasaisia suoritustasoltaan.

Leiritysten valintakriteerinä on ikä noin (8)9 – 12 v. Raja ei ole tiukka, vaan mukaan otetaan esimerkiksi kehittyneempiä nuoria, jotka pystyvät olemaan mukana leirityksessä.

Leiripäivät

Karhuhallilla leirit alkavat klo 09.15 ja päättyvät noin klo 15.

KAUDEN 2023-2024 leirityskokonaisuus:

Päiväleirit lauantaisin

11.11.2023 Karhuhalli
13.1.2024 Karhuhalli
23.3.2024 Karhuhalli
13.4.2024 Karhuhalli

Hinnat
90 € koko kaudelta, erillisiä leirejä ei voi ostaa.

Hakeminen

HAKUTIEDOT PÄIVITTYVÄT 2023 SYYSKUUSSA, ALLA OLEVAT TIEDOT VANHENTUNEET

Leiritykseen voi hakea 9.10.2022 mennessä. HAKU AUKI NYT! Pääsystä leiritykseen lähetetään sähköpostia vanhemman sähköpostiin noin viikon päästä hakuajan loputtua.

Leiritykseen haetaan lähettämällä osoitteeseen samu.myllymaa@gmail.com

otsikolla ”Hakemus starttileiritykseen” seuraavat tiedot

Urheilijan nimi:
Osoite:
Vanhemman puhelinnro:
Seura:

Laskutus email:

Vanhemman email:

Tiedustelut

SATY/ Samu Myllymaa, p. 040 701 2313, samu.myllymaa@gmail.com

 

Piirileiritys 2023 – 2024

HUOM! ILMOITTAUTUMINEN VIELÄ AUKI; LEIRIPÄIVÄT OVAT OIKEIN!

Piirileirityksen tarkoituksena on tukea nuorten urheilijoiden ja heidän valmentajien/huoltajien tavoitteellista harjoittelua. Leirityksen tavoitteena on käydä läpi ja vahvistaa lajiteknistä osaamista ja sitä tukevien harjoitteiden osaamista. Leirityksen tavoitteena on myös tuoda Satakunnan piirin nuoria urheilijoita yhteen ja edesauttaa kaverisuhteiden syntymistä ja ylläpitoa. Leirityksen kouluttajina toimivat kokeneet valmentajat.

Leiritys on tarkoitettu 12-15 -vuotiaille (vuosina 2008- 2011) syntyneille urheilijoille. Mukaan otetaan myös yli 15-vuotiaita.

Leiritys on kokonaisuus, johon kuuluvat piirin omat tapahtumat ja viikonloppuleirit.

Leiritys koostuu piirin omista tapahtumista (päivä- ja iltaleireistä) Porin Karhuhallissa sekä Eerikkilän urheiluopiston alueleireistä.

Leiripäivät Karhuhallilla alkavat klo09 ja päättyvät ennen klo16.

Alueleirit järjestetään yhteisesti (HÄMSY, VARSY ja SATY) Eerikkilän Urheiluopistolla lokakuussa 2022 ja toukokuussa 2023, tarkemmat tiedot lopussa (huom. v. 2011 syntyneet leirityksen valitut urheilijat eivät ole mukana alueleireillä).

Nuorten urheilijoiden valmentajien/ huoltajien odotetaan osallistuvan aktiivisesti kaikkiin leirivuoden tapahtumiin.

Näillä toimenpiteillä pyritään tukemaan paremmin nuoren urheilijan kehittymistä sekä urheilija–valmentaja-parin työskentelyä.

Kaikki haku-/valintakriteerit täyttävät nuoret urheilijat osallistuvat piirien omiin tapahtumiin sekä viikonloppuleireille. Alueleireille tulee erillinen kutsu valituille muutama viikko ennen leiriä.

Valintakriteerit:
o 14-15 v. (2007 – 2008) B-luokka
o 13 v. (2009) A-luokka
o 12 v. (2010) 13v. A-luokka

Luokittelurajat löytyy täältä

Karhuhallin leireille käytetään kuitenkin harkintaa ryhmien kasaamisessa ja ryhmäkoon salliessa 13-16 vuotiaita otetaan mukaan ryhmiin, vaikka tulosraja ei olisi tehtynä.

Piirileirityksessä harjoitellaan seuraavasti: piirien omissa tapahtumissa Karhuhallissa harjoitellaan lajiryhmäkohtaisesti (esim. hypyt, heitot,..). Eerikkilän alueleireillä harjoitellaan lajikohtaisesti (esim. korkeus, keihäs). Kaikkiin lajeihin ei välttämättä muodostu ryhmää, mikäli hakijoita on vähän, myös ryhmien yhdistämiset ovat mahdollisia.

Alueleirien kouluttajina toimivat piirien kouluttajat. Hakemusta täyttäessään urheilija valitsee lajin, johon hän ensisijaisesti hakee, sekä varalajin.

Hakeminen leiritykseen

HAKU AUKEAA syyskuussa 2023!!

Haku leiritykseen tapahtuu sähköisellä hakukaavakkeella.   Hakukaavakkeeseen pääset tästä.   Muista merkitä piiriksi ”SATY” ja LASKUTUSosoitteeksi SÄHKÖPOSTIosoite(!), johon lasku toimitetaan. Viimeinen hakupäivä on x.x.2023.

Leirityksen hinta 150€, johon sisältyy

KAUDEN 2023-2024 leirityskokonaisuus:

Päiväleirit lauantaisin

11.11.2023 Karhuhalli
16.12.2023 Karhuhalli
13.1.2024 Karhuhalli
23.3.2024 Karhuhalli
13.4.2024 Karhuhalli

Päiväleirit sisältävät kaksi harjoitusta, luennon ja välissä omakustanteinen lounas.

Eerikkilän alueleirit

Eerikkilän alueleirit kuuluvat  leirikokonaisuuteen yli 13-vuotiaille (12-vuotiaat eivät siis pääse mukaan näille). Leirien ajankohdat:

la-su 28.-29.10.2023 (la aamu – su iltapäivä): hinnat selviää myöhemmin

la-su 17.-19.5.2024 (pe ilta -su iltapäivä): hinnat selviää myöhemmin

Eerikkilä laskuttaa jokaista urheilijaa ja huoltajaa/valmentajaa erikseen viikonloppuleireistä.

Leireille ilmoittaudutaan noin kaksi viikkoa ennen leiriä sähköpostitse toimitettavalla ilmoittautumislinkillä.

Lisätietoja:
SATY/ Samu Myllymaa, p. 040 701 2313, samu.myllymaa@gmail.com